emäsjauhe
Marjan paino putosi 14 kiloa
Marja Kaiv on pienentynyt puolessatoista vuodessa kunnioitettavat 14 kiloa. Hän voi muutenkin erinomaisesti ja on täynnä energiaa. Kaikki on emäsjauheen ansiota.
”Juoksen 10 km joka aamu”
Kerroimme Aikakone-yhtyeen Alex Ojastista Terveys-Hymyssä 3/2008. Miehen tahti on muuttunut entistä hurjemmaksi. – Myös Aikakoneella menee hyvin. Lähdemme alkuperäiskokoonpanolla 15-vuotiskiertueelle ensi syksynä.
Emäsjauhe pudotti painoa ja atopiakin rauhoittui
Minna Hansen oli kärsinyt jo jonkin aikaa epämääräisistä vatsavaivoista ja selluliitista. Sitten hän sai kuulla happo-emästasapainosta, ja ongelmat alkoivat ratketa.
Kilparatsastajan vatsavaivat hellittivät
SM-tason kouluratsastaja, ratsastuksenopettaja ja sosiaalialan ohjaaja Hanna Heiskanen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt sairastella jo turhan paljon. Onneksi Hannan vatsaongelmat ovat taaksejäänyttä elämää.
Laboratoriohoitaja laihtui 17 kiloa puolessa vuodessa
Nakkilalainen laboratoriohoitaja Paula Lähteenlahti kyllästyi viime äitienpäivänä olomuotoonsa ja päätti tehdä asialle jotakin. Painoa oli raskaan vuorotyön myötä kertynyt muutamassa vuodessa lisää viitisentoista kiloa.
Lennyn koliikki loppui
Kun Lenny Sinisalo oli kahden viikon ikäinen, häntä alkoi vaivata pahanlaatuinen koliikki. Lapsi huusi raivoisasti kaikkina vuorokauden aikoina. Kahden kuukauden kuluttua koliikki oli tipotiessään.
Birgit huolehtii happo-emästasapainostaan
Euralainen luontaistuotekaupan myyjätär ja homeopaatti Birgit Keskimäki elää niin kuin opettaakin. Liikunnan ohella hän nauttii säännöllisesti ravintolisiä.
15 kiloa suli kolmessa kuukaudessa
Kemiläinen Tuula Haapala on joutunut olemaan selkä- ja jalkavaivojensa takia pitkään sairaslomalla, mikä on merkinnyt kilojen kertymistä. Nyt paino on pudonnut sopivien luontaistuotteiden avulla.


