hiilihydraatit
Diabeteksen itsehoito onnistui
Jussi Kuuselalla todettiin diabetes jo parikymmentä vuotta sitten. Hän paneutui sairauteensa perinpohjaisesti ja huomasi vähitellen olevansa aivan päinvastaista mieltä ravitsemusasioista alan virallisten suositusten kanssa.
– Nyt diabetekseni on täysin kontrollissa, mutta se tapahtui vasta kun kyseenalaistin auktoriteettien ohjeet, hän toteaa.
Tähtien managerin vauhtilaihdutus
Tuottaja-promoottori Sakari Timonen, joka on vaikuttanut monen tunnetun artistin ja urheilijan managerina, havahtui viime vuoden lopulla siihen, että painoa oli liikaa.
Sakari Timonen, 50, kertoo käyttävänsä tuottaja-promoottori -titteliään lähinnä virallisissa tilanteissa, ja ylipäätäänkin hän sanoo nykyään olevansa entistä kiinnostuneempi yhteistyökumppaneiden haalimisesta ja taustavaikuttamisesta. Timonen on tehnyt näyttävän, lähes 20 vuotta kestäneen uran Kirkan, Anna Erikssonin ja monen muun tunnetun nimen managerina. Tällä hetkellä hän työskentelee uusien projektien parissa.


