Aihealue

hiuspohjan ongelmat

Tukka kasvaa ja kynnet vahvistuvat

Toijalalainen Satu Karjula luuli, kun hiukset alkoivat huolestuttavasti ohentua, että hänestä tulee kaljuuntuva nainen kolmekymppisenä. Onneksi kävi toisin. ­- Kun terveyskeskuslääkärin konstit loppuivat, hän suositteli hiusten kasvuun tarkoitettuja luontaistuotteita. Hän sanoi, että niistä on ollut joillekin apua.

Lue  | Kommentit (0)

Pukkaa uutta tukkaa

Aimo Pesosen päälaki alkoi paistaa iästä johtuvista syistä, mutta hänen vaimoltaan Siljalta tukka rupesi lähtemään kolesterolilääkityksen johdosta.

– Nyt uutta tukkaa pukkaa molemmille. Parturi ja kampaaja ovat ihmeissään, Pesoset nauravat.

Lue  | Kommentit (0)

”Koko päälaki oli karstan peitossa”

Ohjelmistosuunnittelija Jorma Tevanen kärsi tavallisesta runsaammasta hilseestä parikymmentä vuotta, kunnes tilanne paheni äkillisesti kolmisen vuotta sitten.

– Jorman päälaki oli kokonaan valkoisen, tiukasti kiinni olevan levymäisen katteen peitossa, sitä kutisi kamalasti ja se oli vereslihalla, hänen vaimonsa Ritva kertoo.

Lue  | Kommentit (1)

Tulehdukset katosivat

Kouvolan ammattikorkeakoulussa vaatesuunnittelijaksi opiskeleva Tiina Rikala on saanut kaksi eri kertaa luontaistuotteista suuren avun vaivoihinsa.

- 16-vuotiaana rupesivat hiukset putoamaan päästä ja 18-vuotiaana jouduin ikävään virtsatietulehduskierteeseen, nyt parikymppinen Tiina kertoo.

Lue  | Kommentit (0)