rasvahappo
Elimistölle välttämättömät rasvat
Elimistömme ei toimi ilman rasvoja. Viime aikoina on keskusteltu runsaasti siitä, mitä rasvoja elimistömme tarvitsee – ovatko tyydyttyneet rasvat niin vaarallisia kuin pitkään on väitetty.
Riittääkö kaksi kala-ateriaa viikossa?
Viranomaiset suosittelevat kahta kala-ateriaa viikossa. Perusteena ei ole kuitenkaan omega-3-rasvahappojen riittävä saanti, kuten moni saattaa luulla.
”Selkärankareuma leimaa elämääni”
Hämeenlinnassa asuva Päivi Nevalainen on saanut selkärankareuman ennakkoperintönä, niin kuin hän itse asiaa luonnehtii. Sama sairaus on koetellut myös hänen isäänsä. – Jo 15-vuotiaana tiesin, että se on minullakin, Päivi toteaa.
Anssi Koivurannan kilpaura alkoi epäonnistumisella
– Tavoitteena on, että helmikuun MM-kisojen jälkeen kaulassa roikkuu muutakin kuin kisapassi, yhdistetyn suuri mitalitoivo Anssi Koivuranta toteaa.
Marigoldin luistelijat ovat tyytyväisiä
– Jalat eivät enää väsy jäällä yhtä herkästi kuin aiemmin eivätkä ne jää jumiin. Myös palautuminen on nopeutunut, kertovat Marigoldin varakapteenit Satu Andersson ja Pihla Melander.
Maailmankuulu professori Tom Saldeen: Kaikille kalaöljyä!
– Vaikka ihminen söisi 100 grammaa rasvaista kalaa joka ikinen päivä, se ei vielä riitä nostamaan hänen verensä omega-3-tasoja riittävän korkealle, jotta tappavilta sydän- ja verisuonitaudeilta vältyttäisiin, Uppsalan yliopiston professori Tom Saldeen toteaa.


