D-vitamiini piristää puuseppää

Aiheet: D-vitamiini

Jani RiekkiJani Riekki rupesi viime joulukuussa syömään D-vitamiinia, kun hän pohti kaverinsa kanssa, miksi mieli on kesällä hilpeä ja talvella ketuttaa. – Nyt menee oikein hyvin, hän toteaa.

Lahtelainen Jani Riekki, 22, on kotoisin Kuusamosta, mutta hän muutti Rovaniemellä vuonna 2008 käydyn armeijan jälkeen Lahteen. Jani sai puusepän paperit ammattikoulusta jo kolme vuotta sitten, ja tätä nykyä hän tekee lahtelaisessa tehtaassa oman alansa töitä. Nuori puuseppä on erikoistunut huonekalupuolelle.

– Lahteen minut heitti elämänmuutos eikä kotiseudulta löytynyt töitäkään, hän kertoo.

– Vuoden kestänyt kihlaus purkautui ja halusin vähän vaihtelua. Kaiken lisäksi tuttavapiiri oli vähän turhan villiä, joten vanhoista kuvioista irtautuminen oli senkin takia paikallaan. Halusin rauhallisempaa elämää.

Jani sanoo viihtyvänsä Lahdessa hyvin. Hänellä ei ole vakituista tyttöystävää, vaikka hän omien sanojensa mukaan onkin yrittänyt tapailla yhtä tyttöä. Periaatteessa hän kuitenkin toteaa olevansa edelleen vapailla markkinoilla.

– Mitään terveysongelmia ei ole. Ainoa, mistä lääkäri on huomautellut, on mahan seutu, sillä armeijan jälkeen on tullut 10–15 kiloa liikaa. Erityisiä herkkuja ovat olleet leivokset ja sokeripitoiset juomat. Seuraava tavoite onkin, että saisin makean himoa pois.

Jani jutteli kaiken maailman asioista viime joulukuussa kaverinsa kanssa. Ystävykset ihmettelivät sitä, miksi mieli on aina silloin iloinen, kun aurinko paistaa, mutta kun aurinko etenkin talvisin menee piiloon, mielen valtaa hyvin helposti masennus.

–Rupesimme miettimään, että asialle täytyy tehdä jotakin, ja aloimme etsiä netistä tilanteeseen ratkaisua. D-vitamiinista löytyi niin paljon tietoa, että rupesin ottamaan sitä. Tuotteeksi valitsin Tohtori Tolosen 50 mikrogramman D-vitamiinivalmisteen, joita otan päivässä kaksi.

– Ulkomaiset tutkimukset osoittavat selvästi, etteivät suomalaiset suositukset riitä alkuunkaan. Kokeilin vähän aikaa pienempää annosta, mutta ei siitä ollut mitään apua.

Jani sanoo huomanneensa monia positiivisia muutoksia sen jälkeen, kun hän on alkanut ottaa 100 mikrogrammaa D-vitamiinia päivittäin.

– Jaksan keskittyä paremmin, nukun paremmin ja olen jotenkin myös tasapainoisempi. Flunssaa ei ole ollut koko aikana. En ole koskaan voinut yhtä hyvin. Elämänlaatu on parantunut ja kaikki asiat tuntuvat sujuvan paremmin kuin ennen. Kaiken kaikkiaan vaikutus on ollut hyvin positiivinen.

Jani ottaa D-vitamiininsa joko aamiaisen tai lounaan yhteydessä. Hän jatkoi samaa tahtia myös koko kesän ajan.

– Kalastakin saisi D-vitamiinia, mutta kala on kallista ja sitä pitäisi syödä tosi paljon, ennen kuin saisi saman määrän kuin vitamiinivalmisteesta. Luontaistuotteet eivät olleet minulle ennestään ollenkaan tuttuja, mutta nyt olen ruvennut syömään myös kromia, jotta saisin makeanhimoni kuriin. Olen kuullut, että moni on onnistunut siinä kromin avulla.

Yksi Janin lempiharrastuksista on pyöräily. Hän tekee lenkkejä joko kaupungissa tai sitten hän suuntaa kulkunsa vähän pitemmälle Hollolan suuntaan.

– Lenkkejä teen viikottain pari kolme ja ne ovat pituudeltaan 10–40 kilometriä. Sen lisäksi katselen paljon elokuvia ja kiertelen kirpputoreja. Sieltä etsiskelen pelejä ja lehtiä, mutta en keräile mitään erityisesti.

Talven tullen Jani laittaa pyöränsä talviteloille, mutta kun Lahdessa ollaan, esille nousee tietysti myös hiihto.

– Jaa-a, pitäisikö sitä opetella, hän tuumailee.

– Ennen armeijaa tykkäsin käydä talvella myös punttisalilla, joten ehkä sekin alkaa taas kiinnostaa.

Nuorukaisen tulevaisuuden tavoitteet ovat selvät.

– Terveyttä täytyy saada vielä paremmaksi, ja totta kai haluan myös perustaa perheen.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 11-10

Aiheet: D-vitamiini