Ubikinonia rytmihäiriöihin, B-vitamiinia särkyihin

Kyllikki ViljamaaKyllikki Viljamaa joutui jäämään fibromyalgian takia sairauseläkkeelle jo toistakymmentä vuotta sitten. Fibron puhkeamisen jälkeen hänellä alkoi ilmaantua myös sydämen rytmihäiriöitä.

- Olen pystynyt kuitenkin vitamiinien ja hivenaineiden avulla pysymään niin hyvässä kunnossa, etten edes muista kaikkia vaivojani, hän nauraa.

Kyllikki Viljamaa, 63, on käynyt syntymässä aivan Kalevi Keihäsen naapurissa Kihniössä, mutta tällä hetkellä hän asustaa Ylöjärven Vuorentaustassa. Hänellä on aikuinen poika, jolla on kaksi lasta, joten Kyllikki on mummi.

Kyllikki on työskennellyt lastenhoitajana ja koulun keittiössä, mutta hän joutui jäämään fibromyalgian takia sairauseläkkeelle jo alle viisikymppisenä. Kyllikin vaivoja tutkittiin useita vuosia, ennen kuin diagnoosi löytyi.

- Päätä särki usein ihan migreeniksi asti, ja kolotusta oli myös hartioissa. Minulle ilmaantui huimauskohtauksia eikä yöunista oikein tahtonut tulla särkyjen takia yhtään mitään. Oireita oli monenlaisia.

Melko pian fibromyalgian puhkeamisen jälkeen Kyllikille alkoi siunaantua myös kiusallisia sydämen rytmihäiriöitä. Hän kävi niiden takia lääkärissä ja sai beetasalpaajia, jotka auttoivat hetkellisesti, mutta eivät pitemmän päälle.

Kyllikki kävi kertomassa vaivoistaan tunnetulle hivenainelääkärille Kaarlo Jaakkolalle, joka suositteli hänelle rytmihäiriöihin ubikinonia. Samalla Kyllikki kiinnostui muistakin tanskalaisen Pharma Nordin tuotteista ja hän on käyttänyt vuosikausia myös Bio-Seleniä, Bio-B-Komplexia ja Bio-Magnesiumia.

- Rupesin syömään Bio-Qinon –nimistä valmistetta jo 14 vuotta sitten. Olen siitä lähtien ottanut sitä joka aamu yhden 30 mg kapselin. Rytmihäiriöt ovat pysyneet poissa, mutta jos jätän Bio-Qinonin hetkeksikin pois, oireita alkaa tulla heti.

- Minulla on myös kulumasairauksia, ja kun oikein paikkoja särkee, otan B-vitamiinia. Magnesium puolestaan on hyvä aine suonenvetoihin. Minulla on lisäksi todettu kilpirauhasen vajaatoiminta, johon syön tyroksiinia, mutta muuta lääkitystä ei ole. Olen ihan varma siitä, että olen näinkin hyvin pärjännyt juuri vitamiinien ja hivenaineiden ansiosta. Pharma Nordin tuotteiden lisäksi syön apteekissa myynnissä olevaa kalkkivalmistetta.

- Olen tällä hetkellä niin hyvässä kunnossa, etten edes muista kaikkia vaivojani, Kyllikki nauraa. – Otan vitamiinini aina aamulla puuron kanssa, mutta tyhjään vatsaan niitä ei kannata ottaa. Siitä tulee paha olo.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Veli-Matti Parkkinen

Terveys-Hymy 03-08

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotiliesi
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza