Voimia ja vireyttä

Armi Musta-JunnilaKun naisella on neljä luontaistuotekauppaa, kolme lasta, miesystävä, ja kun hän vielä tämän lisäksi ehtii käymään punttisalilla kolme, neljä kertaa viikossa, hänelle ei voi muuta kuin nostaa hattua. – Saan ubikinonista lisäenergiaa, turkulainen Armi Musta-Junnila nauraa.

Armi, 46, on syntyjään Muhoksen mimmejä Oulun liepeiltä, ja hänen tyttönimensä oli totta tosiaan Musta. Kun hän meni Junnilan kanssa naimisiin, nimestä tuli Musta-Junnila. Armi on kuitenkin eronnut miehestään, mutta nimi on säilynyt. Pariskunnalle syntyi kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö, jotka kaikki ovat jo aikaihmisiä. Nuorimmainenkin täyttää 18 ihan lähiaikoina.

Armi on ollut yksityisyrittäjänä vuodesta 1984. Hän pyöritti miehensä kanssa leipomoa ja mehuasemaa. Luontaistuotealalle hän siirtyi kymmenkunta vuotta sitten, ja hänellä on tätä nykyä Turussa peräti neljä Life-ketjuun kuuluvaa terveyskauppaa. Henkilökuntaa on vajaat kymmenen.

Armin nykyinen miesystävä Jan Ahto, 42, työskentelee Olkiluodon ydinvoimalan reaktorirakennuksen päävalvojana. Hän asuu viikot Raumalla, joten pariskunta pääsee näkemään toisiaan vain harvoin. Armi kuitenkin toteaa, että tilanne sopii oikein hyvin hänen nykyisiin elämänkuvioihinsa, sillä kiirettä riittää. Armi on nimittäin lopettamassa yhtä neljästä luontaistuotekaupastaan ja perustamassa ensi keväänä uutta tilalle. Samalla hän itsekin arvelee siirtyvänsä uuteen toimipisteeseensä töihin.

Armi ei ole koskaan ollut vakavasti sairas eikä hänellä ole minkäänlaista lääkitystä. Luontaistuotteita hän on popsinut sitäkin runsaammin, mikä hänen mielestään selittää hänen hyvän terveydentilansa.

– Syön niitä ihan pitääkseni itseni pirteänä ja energisenä, hän toteaa. – Ihan ensimmäiseksi haluan mainita Pharma Nordin ubikinonivalmisteen Bio-Qinonin, jota olen nyt syönyt 100 mg kapselin joka päivä jo yli vuoden ajan. Otan sitä jo senkin takia, koska urheilen hyvin paljon, ja rankka urheilu kuluttaa lihaksiston ubikinonitasoja. Käyn salilla kolme, neljä kertaa viikossa ja teen ihan kunnon saliharjoittelua punttien kanssa. Kesäisin pyöräilen parituhatta kilometriä ja talvella hiihdän. Käyn joka talvi myös Lapissa hiihtämässä. Harrastan myös lumilautailua.

– Otan Bio-Qinonia myös pitääkseni rytmihäiriöt loitolla. Minulla on ilmennyt niitä, jos olen joutunut kovasti tekemään töitä ankaran stressin alla, mutta rytmihäiriöitä on aiemmin tullut myös urheilurasituksen yhteydessä. Otan ubikinonin ohella myös kaliumia.

Armin nauttimat ravintolisät eivät suinkaan jää tähän. Listasta tulee aikamoinen.

– Syön myös jalkojani varten Pharma Nordin Pyknogenolia ja rasvanpolttoon otan Vihreä Tee -CLA-kapseleita, jotka sopivat hyvin urheilun kanssa. Urheillessani tarvitsen myös magnesiumia, jota ilman en kerta kaikkiaan tule toimeen. Ilman sitä saan lihaskramppeja ja silmääni tulee elohiiri.

– Lisäksi otan vahvaa kalaöljyä ja vahvaa E-vitamiinia, jotka molemmat ovat hyväksi iholle ja aivan erityisesti E-vitamiinia tarvitsevat ikäiseni naiset. Pidän myös happo-emästasapainoni kunnossa ja maitohappobakteereita käytän jatkuvasti. Päiväannokseeni kuuluu myös vahva B-vitamiini, nivelien kulumista torjun hainrustolla ja repertuaariin kuuluu karnosiinikin.

Armi on saanut myös miesystävänsä purkille. Janille hän syöttää testosteronitasoja nostattavaa sinkkiä, rasvahappoja, B-vitamiinia, D-vitamiinia, karnosiinia, maitohappobakteereita sekä myös ubikinonia. Lisäenergiaa tarvitaan ydinvoimalan rakentamisessakin.

– Annan hänelle myös maitohappobakteereita, sillä vatsa on kovilla, koska ydinvoimalan rakentamisessa hermopaine on suuri. Jan ottaa myös magnesiumia pitääkseen suonenvedot loitolla, sillä hän joutuu työssään juoksemaan hirveästi portaita.

Myös Armin lapset rapistelevat purkkia ahkerasti.

– Yritän syöttää rasvahappoja koko perheelle, samoin D-vitamiinia. Pikku hiljaa tämä alue on alkanut kiinnostaa heitäkin, ja näyttää vähän siltä, että keskimmäinen poika on tulossa tähän bisnekseen mukaan, Armi kertoo tyytyväisenä.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuva: Reino Kaivola

Terveys-Hymy 12-08