”Yöhikoilu loppui kuin seinään!”
Aiheet: vaihdevuodet, yöhikoilu
Riitta Alamaulan vaihdevuosioireet ovat olleet tavallista hankalammat ja ne myös alkoivat huomattavasti normaalia aikaisemmin. Nyt hillitön yöhikoilu on kuitenkin kokonaan ohi.
Seinäjoella asuvan Riitta Alamaulan, 66, vaihdevuodet alkoivat siis jo peräti 24 vuotta sitten. Hänen oli pakko turvautua 10 vuoden ajaksi synteettisiin hormonivalmisteisiin, jotta oireet pysyisivät edes joten kuten hallinnassa.
Kun USA:sta kantautui 14 vuotta sitten tutkimustulos, jonka mukaan hormonivalmisteet saattavat aiheuttaa joillakin rintasyöpää, hän alkoi kokeilla luontaistuotteita. Ala oli Riitalle tuttu, sillä hän on työskennellyt luontaistuotekaupan osa-aikaisena myyjättärenä 15 vuotta.
– Löysin mieluisen ja toimivan valmisteen, mutta valitettavasti sen maahantuonti lopetettiin, koska kysyntää ei ollut riittävästi. Kokeilin sen jälkeen montaa muuta valmistetta. Olen 30 vuotta syönyt luontaistuotteita, Riitta kertoo.
Pahin oire oli aivan tolkuton yöhikoilu.
– Yhdessä yössä saatoin joutua vaihtamaan neljä yöpaitaa, lakanat piti toisinaan vaihtaa keskellä yötä ja peiton jouduin viemään saunaan kuivumaan. Patteri oli pantava kiinni.
– Muut vaihdevuosioireet eivät olleet yhtä pahat, mitä nyt päiväsaikaan toisinaan esiintyi kuumia aaltoja. Yöhikoilu aiheutti vielä lisäksi sen, ettei nukkumisesta tahtonut tulla yhtään mitään.
Riitta on ollut naimisissa Matti Alamaulan, 63, kanssa jo kunnioitettavat 43 vuotta. Pariskunnalla on 32-vuotias tytär, joka on aviomiehensä kanssa tehnyt Riitasta mummin ja Matista paapan. Tyttärenpoika on viisivuotias ja tyttärentytär kolmevuotias.
Matti Alamaula on jo eläkkeellä oman tilauskalusteita tekevän yrityksensä johdosta. Aikoinaan Riitta huolehti perheyrityksen kirjanpidosta, mutta viime vuodet hän on ollut osa-aikaisena töissä paikallisessa terveyskaupassa.
– Muuten olen ollut tosi terve. Lääkitystä on kuitenkin pariin geeniperäiseen sairauteen, sillä minulla on glaukooma eli viherkaihi.
– Rupesin jo 40 vuotta sitten kasvissyöjäksi, koska minulla oli usein migreeni, ja päänsäryt loppuivat heti kun lakkasin syömästä lihaa. B12-vitamiini ei imeydy elimistööni, joten saan sitä injektiona puolentoista kuukauden välein. Homma on kuitenkin täysin hoidossa.
Apu vaihdevuosivaivoihin löytyi vasta sitten, kun markkinoille tuli tanskalainen Chello Forte -niminen tuote.
– Otan päivittäin Chello Forten lisäksi C- ja D-vitamiinia, kasvissyöntini vuoksi vahvaa B-vitamiinivalmistetta ja sitten syön vielä myös pyknogenolia, foolihappoa ja kalaöljyä. Olen myös käynyt Provitan vuoden luontaistuotekoulutuksen, koska en halua myydä mitään mutu-tuntumalla. Kauppias-Reetta itse on viime syksynä valmistunut homeopaatiksi ja minäkin olen jo lukenut homeopatian alkeet.
Riitta alkoi ottaa kahta Chello-tablettia joka aamu. Vaikka suositeltu alkujakso on 2-4 viikkoa, hän popsi Chello Fortea muutaman kuukauden ajan samaa tahtia, sillä hän pelkäsi oireiden tulevan takaisin.
– Vaikutus alkoi tuntua jo kahden viikon kuluttua, mutta kokonaan yöhikoilu oli kadonnut kolmen viikon kuluttua, hän kertoo tyytyväisenä.
– Nyt olen täysin oireeton ja nukun yöni tosi hyvin. Olen kertonut gynekologille käyttäväni luontaistuotteita ja hän ymmärsi sen oikein hyvin. Ei yhtään pistänyt vastaan. Nyt voin jo sanoa, että vaihdevuodet ovat suorastaan ilo, kun löysin tällaisen valmisteen.
Riitta on niin vakuuttunut Chellon tehosta, että hän antaa asiakkailleen täyden takuun sen toimivuudesta.
– Suosittelen sitä kaikille, jotka tulevat kysymään neuvoa vaihdevuosiongelmiinsa. Minä takaan jokaiselle, että varmasti sun oireesi lähtevät. Ei ole vielä tullut vastaan semmoista, joka sanoo, ettei se toimi. Tyytyväistä palautetta on tullut tosi paljon.
Vapaa-aikanaan Riitta on hyvin liikkuvaa kalustoa.
– Olen harrastanut mieheni kanssa golfia jo parikymmentä vuotta. Aikaisemmin juoksin tosi paljon, kun tuli harrastettua squashia, ja nyt olen tänä syksynä aloittanut leidisamban, kun aina välillä on hyvä vähän venytellä. Luen myös hyvin paljon ja seuraan luontaistuotealan kehitystä. Mun pitää tietää asiat vähän paremmin, koska mulla ei ole nettiä.
Entä sitten eläkepäivät? Koska ne sitten koittavat?
– En minä vaan osaa sanoa. Olen tuurannut lauantait ja lomat ja aina silloin, kun tarvitaan. Olen Reetta-rouvalle sanonut, että olen töissä niin kauan kuin jaksan!
Teksti:
Kuvat:
Hymy 10-10
Aiheet: vaihdevuodet, yöhikoilu

