energia
Uutta energiaa tuli uskomaton määrä
Paula Pesosella ei ollut juurikaan kokemusta ravintolisistä, kunnes hänen hyvä ystävättärensä vinkkasi monipuolisesta nestemäisestä ravintolisävalmisteesta. Seuraukset olivat mullistavat.
”Energiat olivat aiemmin nollassa”
Tuula Hotti oli vielä runsaat pari vuotta sitten koko lailla uupunut päivän töistä, eikä tahtonut niiden jälkeen jaksaa enää mitään. Nyt rouva lenkkeilee harva se ilta Welmu-bokserinsa kanssa ja kotityötkin sujuvat mallikkaasti.
”Juoksen 10 km joka aamu”
Kerroimme Aikakone-yhtyeen Alex Ojastista Terveys-Hymyssä 3/2008. Miehen tahti on muuttunut entistä hurjemmaksi. – Myös Aikakoneella menee hyvin. Lähdemme alkuperäiskokoonpanolla 15-vuotiskiertueelle ensi syksynä.
Remu antoi Tealle ravintolisävinkin
Mitä on sanottava nuoresta naisesta, joka on jo kultalevyn saavuttanut laulaja, juontaja, terveyden- ja sairaanhoitaja, joka lukee yliopistossa kemiaa ja haaveilee lääkärin urasta - ja on juossut yhden puolimaratonin ja suunnittelee täysmaratonia? Ettei vain Tea Hiilloste olisi pienenä pudonnut taikajuomapataan!
Maarit löysi energiavaransa
Maarit Toikander on joutunut puolivuosisataisen elämänsä aikana kokemaan monenlaisia vastoinkäymisiä, mutta vihdoin ja viimein synkät pilvet ovat poistuneet.


