Aihealue

hiilihydraatit

Diabeteksen itsehoito onnistui

Jussi Kuuselalla todettiin diabetes jo parikymmentä vuotta sitten. Hän paneutui sairauteensa perinpohjaisesti ja huomasi vähitellen olevansa aivan päinvastaista mieltä ravitsemusasioista alan virallisten suositusten kanssa.

– Nyt diabetekseni on täysin kontrollissa, mutta se tapahtui vasta kun kyseenalaistin auktoriteettien ohjeet, hän toteaa.

Lue  | Kommentit (0)

Tähtien managerin vauhtilaihdutus

Tuottaja-promoottori Sakari Timonen, joka on vaikuttanut monen tunnetun artistin ja urheilijan managerina, havahtui viime vuoden lopulla siihen, että painoa oli liikaa.

Sakari Timonen, 50, kertoo käyttävänsä tuottaja-promoottori -titteliään lähinnä virallisissa tilanteissa, ja ylipäätäänkin hän sanoo nykyään olevansa entistä kiinnostuneempi yhteistyökumppaneiden haalimisesta ja taustavaikuttamisesta. Timonen on tehnyt näyttävän, lähes 20 vuotta kestäneen uran Kirkan, Anna Erikssonin ja monen muun tunnetun nimen managerina. Tällä hetkellä hän työskentelee uusien projektien parissa.

Lue  | Kommentit (0)

Painonhallinnan uusia tuulia

Ylipaino ja lihavuus ovat geeni- ja hormonihäiriöitä, joihin perinteiset konstit tepsivät vain harvoin. Meitä on neuvottu vähentämään rasvan syöntiä ja liikkumaan enemmän. Käytännössä monet kuitenkin lihovat varoessaan vähärasvaisia ruokalajeja, koska silloin nopeiden hiilihydraattien (sokereiden) saanti lisääntyy. Perunan, valkoisen riisin, pastan, makaronin, konditoriatuotteiden, leivän ja makeisten välttäminen laihduttaa usein tehokkaammin ja on terveellisempi kuin vähärasvaiset ja vähäkaloriset vaihtoehdot.

Lue  | Kommentit (4)

Hiilihydraatit rasvoittavat maksaa?

Italiassa on tutkittu ruokavalion hiilihydraattien määrän ja laadun (glykeemisen indeksin) yhteyttä maksan rasvoittumiseen ja insuliiniresistenssiin. Vaaleaa leipää popsivien ja pitsan ystävien maksa oli useammin rasvoittunut kuin niillä, jotka nauttivat runsaasti riisiä, pastaa tai hedelmiä.

Lue  | Kommentit (0)