Aihealue
hiukset
”Lattialla oli hiuksia valtavasti!”
Mervi Sirkiä huomasi kauhukseen, että hänen hiuksensa alkoivat lähteä. Hiuksia kertyi lattia täyteen, vaikka Mervi ei olisi pessyt tai kammannut tukkaansa. – Se oli naiselle kova paikka.
”Missäs nää rakennekynnet on tehty?”
Tamperelainen Tiina Joukkola on kärsinyt liuskoittuvista ja lohkeilevista kynsistään. Vaan ei enää.
Emman kynnet ovat taas kunnossa
Emma Virolainen ehti kärsiä monta vuotta liuskoittuvista ja halkeilevista kynsistään. Nyt kynnet ovat taas hyvässä iskussa.


