linolihappo
Anssi Koivurannan kilpaura alkoi epäonnistumisella
– Tavoitteena on, että helmikuun MM-kisojen jälkeen kaulassa roikkuu muutakin kuin kisapassi, yhdistetyn suuri mitalitoivo Anssi Koivuranta toteaa.
Marigoldin luistelijat ovat tyytyväisiä
– Jalat eivät enää väsy jäällä yhtä herkästi kuin aiemmin eivätkä ne jää jumiin. Myös palautuminen on nopeutunut, kertovat Marigoldin varakapteenit Satu Andersson ja Pihla Melander.
CLA on luonnollinen rasvahappo
Rasvahappovalmiste Tonalinin sisältämä CLA on konjugoitua linolihappoa, luonnollista rasvahappoa, jota esiintyy märehtijöiden lihassa ja maidossa pieniä määriä. CLA:n osuus ravinnossamme on viime vuosina laskenut vain 20 prosenttiin siitä, mitä se oli aikaisemmin. Tämän taas arvellaan olevan monien sairauksien ja jopa liikalihavuuden lisääntymisen osatekijänä.
kalaöljy, omega-3, pehmeät rasvat, kovat rasvat, masennus, allergiat, mielenterveys, oppimisvaikeudet, E-EPA, linolihappo, alfalinoleenihappo
Kalaöljyopas
Kala on aina ollut tärkeä osa ihmisen ravitsemusta, mutta tänä päivänä se on erityisesti nostettu esille arvokkaiden omega-3 rasvahappojensa ansiosta. Ihminen tarvitsee niitä päivittäin, muussa tapauksessa terveys on uhattuna.


