Aihealue

maito

Maitorasvat eivät aiheutakaan sydänkuolemia?

Tuoreessa australialaisessa seurantatutkimuksessa on selvitetty, onko maitotuotteilla yhteyttä sydänkuolemiin. Näinhän on luultu ja meitä on erityisesti varoiteltu rasvaisista maitotuotteista kuten kermasta, voista ja täysmaidosta. Koskaan ei kuitenkaan ole tieteellisesti suoraan pystytty osoittamaan, että maitorasva olisi haitallista sydämelle. Useassa riippumattomassa tutkimuksessa on päinvastoin tullut esille maitorasvan joko neutraali tai peräti hyvää tekevä vaikutus sydänterveydelle.

Lue  | Kommentit (0)

Maitorasvat pitävät maajussit terveinä

Ruotsissa on seurattu jo 12 vuoden ajan ikääntyviä maanviljelijöitä, sillä tutkijat ovat halunneet selvittää, miksi jyväjemmarit pysyvät valtaväestöä kauemmin terveinä eivätkä sairastu esimerkiksi sepelvaltimotautiin yhtä helposti kuin muu porukka.

Lue  | Kommentit (1)

Maitoa on juotu muuallakin

Maito mielletään helposti suomalaisuuteen, mutta totuus on toisenlainen. Brittitutkijat ovat nimittäin osoittaneet, että kaikkein varhaisimmat maidon juojat olivat keskieurooppalaisia eivätkä suinkaan skandinaaveja. Laktoosin hajoittamiseen pystyvä geenimuunnos juontaa juurensa karjankasvattajiin, jotka elivät Balkanin ja Keski-Euroopan tanhuvilla noin 7500 vuotta sitten.

Lue  | Kommentit (0)

Ikäihmisten verenpaine alenee maitotuotteilla

Hollannissa tehty tutkimus osoittaa, että runsaasti vähärasvaista maitoa ja maitotuotteita nauttivat näyttävät säästyvän verenpaineen kohoamiselta. Hollantilaistutkimus ei ole suinkaan ensimmäinen, missä maidon ja verenpaineen yhteys on havaittu, mutta se on niitä harvoja, joissa eri maitotuotteita on tarkasteltu erikseen. Tutkimukseen osallistui yli 2 000 rotterdamilaista, jotka olivat täyttäneet 55 vuotta.

Lue  | Kommentit (0)

Urheilijan juoma onkin maito

Briteissä tehdyn tutkimuksen mukaan maito vaikuttaisi olevan jopa urheilujuomia parempi nestetasapainon palauttaja urheilusuorituksen jälkeen. Maito sisältää luonnostaan useita eri ravintoaineita, joita lisätään urheilu- ja virvoitusjuomiin.

Lue  | Kommentit (0)

Kasvikset ehkäisevät munuaissyöpää

Sillä väestönosalla, joka söi eniten leipää, oli peräti 94 prosenttia suurempi riski sairastua munuaissyöpään kuin samansuuruisella porukalla, joka popsi leipää kaikkein vähiten. Näin väittää italialaistutkimus. Sen mukaan pasta ja riisi ovat tämän sairauden riskin suhteen selvästi leipää terveellisempiä. Samanlaisen syöpäriskin aiheutti myös maidon ja jugurtin suurkulutus.

Lue  | Kommentit (0)