selkä
Välilevyn pullistuma ei enää vaivaa!
Kun kipu oli kovimmillaan, Mikko Pirisellä meni päivässä kahdeksan kovaa kipulääkettä. – Mutta nyt pitää ihan miettiä, koska viimeksi olen joutunut ottamaan särkylääkettä selkäni takia.
Nivelet pysyvät notkeina
On melkein helpompi luetella ne urheilulajit, joita espoolainen Peter Holmberg ei ole harrastanut. Innokkaan liikkujan paikat joutuvat luonnollisesti koville erityisesti kiipeillessä.
Tarja Ylitalo löysi helpotusta vaivoihinsa
Pellon laululintunen Tarja Ylitalo on jo reilut 10 vuotta kärsinyt niin kovista selkäkivuista, että laulaminen jäi joksikin aikaa kokonaan. Tänään pitkän synkän putken päässä paistaa kuitenkin jo kirkas valo.
Satulatuoli vei Ranen selkävaivat
Koko kansan tuntema Tapparan mies Rauno ”Rane” Korpi ehti kärsiä vuosia lannerangan ja alaselän säryistä. Lääkärit harkitsivat jo jäykistämisleikkausta. – Sitä ei ainakaan toistaiseksi ole tarvittu, Rane toteaa tyytyväisenä.
Markun selkä on leikattu viisi kertaa: ”Enää en tarvitse särkylääkkeitä”
Markku Lehtinen on kärsinyt kiukuttelevasta selästään jo pian 30 vuotta. Hänet on leikattu peräti viidesti. – Särkylääkkeitä on syöty ja paljon. Mutta nyt olen päässyt niistä kokonaan eroon, hän huokaa.
Uni tuli ja säryt hellittivät
Lappväärtissä Etelä-Pohjanmaalla asuva maatalon emäntä Ulla Viitala on kokenut niin harvinaislaatuisen loukkaantumisen, ettei Suomessa ole varmaankaan toista samanlaista. Hän nimittäin kaatui kanan munimaan nahkamunaan.


