Aihealue

sinkki

Väsymys hävisi, suonenveto katosi

Vaikka valkeakoskelainen Pirjo Peräkamppi voitti erään aikakauslehden kilpailusta koko joukon vitamiineja ja hivenaineita, hän suhtautui voittoonsa aluksi hiukan epäluuloisesti. Ei suhtaudu enää.

Lue  | Kommentit (0)

Ravintolisiä myös kasvaville nuorille

– Ihanne on tietysti edelleenkin, että myös kaikki lapset ja nuoret saisivat ravitsevasta, terveellisestä ja monipuolisesta kotiruuasta kaikki tarvitsemansa vitamiinit, hivenaineet ja rasvahapot, mutta ihanne ja todellisuus kohtaavat toisensa valitettavan harvoin, ravitsemusterapeutti Tiina Hälvä sanoo.

Lue  | Kommentit (0)

Masennus on masentavan yleistä

5-6 prosenttia väestöstä kärsii hoitoa vaativasta masennuksesta. Se tarkoittaa 300 000 ihmistä. Joka viidennen suomalaisen arvellaan sairastuvan vakavaan depressioon jossakin elämänsä vaiheessa – tämä koskee jo yli miljoonaa kansalaista. Masennusta esiintyy naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä. Tulevaisuudessa depression oletetaan vielä lisääntyvän entisestään.

Lue  | Kommentit (0)

Sairaanhoitaja sai helpotusta ihottumiin

Ruotsalaisella sairaanhoitajalla Birgitta Bergmanilla on jo parin vuosikymmenen mittainen kokemus vitamiinien, hivenaineiden ja rasvahappojen käytöstä monissa eri tilanteissa. Hänellä on myös omakohtaisia myönteisiä kokemuksia niiden käytöstä allergioiden hoidossa.

Lue  | Kommentit (0)