Stanley Cupin voitto D-vitamiinin avulla
Chicago Black Hawks, jonka maalivahtina on suomalainen Antti Niemi, voitti viimeksi NHL:n arvostetun jääkiekon Stanley Cupin. Mutta kuinka moni tietää, että Antin joukkue taitaa olla kaikkien aikojen ensimmäinen porukka ammattiurheilussa, joka nauttii säännöllisesti D-vitamiinia?
Verenpainetta voi torjua myös luontaisin keinoin
Peräti yli 700 000 suomalaista syö reseptillä olevia verenpainelääkkeitä, ja monien lääkärienkin mielestä tässä luvussa on runsaasti liikaa. Verenpainetta vastaan voi taistella myös pehmeämmin ja luonnonmukaisemmin keinoin.
D-vitamiini vähentää psorin oireita
Yli 25 vuotta vaikeasta psoriasiksesta kärsinyt vantaalainen Atte Paukku on viimein löytänyt avun taistelussaan ikävää ihosairautta vastaan. Se on D-vitamiini, ja isoina annoksina.
D-vitamiini ja seniorikansalaisten aivot
Tuore tutkimus osoittaa, että D-vitamiinin puute on yleistä ikääntyvillä ihmisillä ja että puute heikentää aivotoimintaa. Vuosina 2003-2007 tehtiin Bostonissa USA:ssa tutkimus, johon osallistui 318 kotipalvelun piirissä olevaa henkilöä, iältään 65-99 vuotta. Heistä lähes kolme neljästä oli naisia. Kaikilta mitattiin veren D-vitamiinin pitoisuus ja havaittiin, että hyvin matalia pitoisuuksia oli joka seitsemännellä ja matalia lähes puolella koko porukasta.
Mirja on toiveikas: ”Kyllä siitä käyttöjalka tulee”
Mirja Mäkivirta joutui elämänsä koettelemukseen viime talvena, kun hän ajoi moottorikelkkansa kiveen ja lennähti päin puuta. Seurauksena oli katkennut reisiluu, mutta koko operetti ei kuitenkaan ollut vielä tässä.
D-vitamiini voi säästää miljardeja euroja vuodessa
Uudet tutkimukset ovat mullistaneet käsitykset D-vitamiinin tarpeesta ja sen vaikutuksista terveyteen.
Ravitsemustieteilijä syö vitamiinipillereitä
Suomalaiset ravitsemustieteilijät ovat pitäneet vitamiinitabletteja turhina ja varoitelleet ihmisiä niiden vaaroista. Nyt on käynyt ilmi, että Helsingin yliopiston ravitsemustieteen dosentti Christel Lamberg-Allardt onkin itse syönyt kaikessa hiljaisuudessa vitamiinipillereitä.
diabetes,
selkäsärky,
ravintolisä,
karnosiini,
ubikinoni,
E-EPA,
D-vitamiini,
berberiini,
Matti Tolonen
”Diabeteslääkitykseni on lieventynyt”
- En uskalla kuvitellakaan, mitä tapahtuisi, jos jättäisin ravintolisät pois, kertoo seitsemän vuotta diabetesta sairastanut Seppo Järvinen, joka myös Selkä-Järvisenä tunnetaan.
D-vitamiini voi säästää miljardeja euroja vuodessa
D-vitamiinin puute vaivaa ihmisiä lähes kaikkialla, etenkin maissa, joissa saadaan vähän aurinkoa. EU:ssa D-vitamiinin puutteen suorat ja epäsuorat kustannukset ovat 187 miljardia euroa vuodessa, kertoo 363 miljoonaa ihmistä koskeva uusi raportti. Saksassa D-vitamiinin riittävä saanti voi vähentää terveydenhuollon kuluja lähes 40 miljardia euroa vuodessa, kirjoittaa Ruhrin yliopiston professori Armin Zittermann Molecular Nutrition & Food Research -lehdessä. Yhdysvalloissa San Francisossa toimiva Sunlight, Nutrition, and Health Research Center (SUNARC) arvioi, että kanadalaisten keskimääräisen seerumin D-vitamiinipitoisuuden (S-D-25) nostaminen nykyisestä 67:stä 105 nmol:iin/l ehkäisisi vuosittain noin 37 000 turhaa kuolemaa.
Lasten diabetes ja D-vitamiini
Lasten diabetes yleistyy Suomessa hälyttävää vauhtia. Diabetekseen sairastuneilla lapsilla on yleisesti D-vitamiinin puutosta ja se haittaa sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa, ilmenee uudesta kanadalaistutkimuksesta. Siihen osallistui 878 poikaa ja 867 tyttöä.

