Aitoja vaan saa mä en

Aiheet: lisäaine

Kun kotiäiti menee lähikauppaan ja ostaa ruokaa perheelleen, hän pyrkii tietysti mahdollisimman pieneen ruokalaskuun. Silloin on usein helppo livahtaa sieltä, missä aita on matalin: ruokakärryyn sujahtaa valmisruokia, lisäaineilla käsiteltyjä salaattikastikkeita ja keinotekoisilla aromeilla maustettua jäätelöä. Ikävä kyllä on niin, että pitkään säilyvä epäaito valmiste, joka kuitenkin näyttää aidolta ruualta, säilyy pitkään ja on huomattavasti edullisempaa kuin varsinainen aito ruoka. Tilanne on kieltämättä outo, mutta miten tähän on tultu?

Elintarvike- ja kemian teollisuus uhraavat valtavia summia kehittääkseen entistä parempia ruuan lisäaineita. Ja mitä enemmän ruuassa on lisäaineita, sitä edullisemmaksi se tulee kuluttajalle – valitettavasti. Tottahan pitkään säilyvä ruoka on edullisempaa kuin herkästi pilaantuva ruoka.

Hyvä esimerkki tästä on mansikkajäätelö. Aidoilla mansikoilla maustettu jäätelö voi tulla tuottajalle jopa kymmeniä kertoja kalliimmaksi kuin mansikanaromilla maustettu vastaava tuote. Kemian teollisuus syytää tonneittain tasalaatuista mansikanaromia. Huonommin säilyvää aitoa mansikkajäätelöä ei haluta valmistaa, koska se tulee niin kalliiksi, että se sopii vain harvan kukkarolle.

Lisäaineita valmistetaan erityisesti Kiinassa todella suurimittaisesti ja yhä kiihtyvällä vauhdilla. Kiinassa ympäristövaatimukset ovat hyvin teollisuusystävällisiä ja niinpä tuotanto on hyvin tehokasta. Kehitys on menossa todella huolestuttavaan suuntaan.

Aiheet: lisäaine

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot
Yhtyneet Kuvalehdet Oy Maistraatinportti 1 00015 KUVALEHDET

Asiakaspalvelu

puh: (09) 156 665, fax: (09) 156 6511

Avoinna: ma–pe klo 08.00–17.00

Verkkopalvelut
Alibi
Anna
Deko
Erä
Hymy
Kaksplus
KG-lehti
Kippari
Kotiliesi
Kotilääkäri
Käytännön Maamies
Koululainen
Moda
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
Suosikki
Tekniikan Maailma
TM Rakennusmaailma
Vauhdin Maailma
Vene
Kieku
Kuvakulma
Media-Matkat
Nettiauto
Plaza