aivot
Tuleeko muskarilapsista johtajia?
Vauvoille puhuessaan aikuiset käyttävät vaistomaisesti musiikillista ilmaisua kuten vaihtelevaa äänenkorkeutta ja paljon toistoja. Näin kuulojärjestelmä oppii erottelemaan tavuja, sanoja ja lauseita, jotka ovat tärkeitä kielen ymmärtämiseksi. Leikki-ikäiset lapset ovat innostuneita musiikista, laulusta ja tanssista, koska he etsivät tiedostamattaan tapoja kehittää aivojaan.
D-vitamiini ja seniorikansalaisten aivot
Tuore tutkimus osoittaa, että D-vitamiinin puute on yleistä ikääntyvillä ihmisillä ja että puute heikentää aivotoimintaa. Vuosina 2003-2007 tehtiin Bostonissa USA:ssa tutkimus, johon osallistui 318 kotipalvelun piirissä olevaa henkilöä, iältään 65-99 vuotta. Heistä lähes kolme neljästä oli naisia. Kaikilta mitattiin veren D-vitamiinin pitoisuus ja havaittiin, että hyvin matalia pitoisuuksia oli joka seitsemännellä ja matalia lähes puolella koko porukasta.


